Ristitulessa kalenteri

Maanantai ja uusi viikko. Tekemistä luvassa joka päivälle. Jotakin aamupäivään, jotakin iltaohjelmaa. Viikonloppu mukaan lukien. Kalenterin täyttäminen etukäteen on jämähdyksen torjuntaa. Kiinteillä menoilla saan hereilläolotunnit täytetyksi puolilleen. Loput puolet täyttyvät viimeistään alkuviikosta, kun sovin menoja loppuviikolle.

Sitten pitäisi mahdollistaa se, että mies voi tehdä remonttia, lapset voivat leikkiä vapaata leikkiä, ehdin tehdä ruokaa, ylläpitää kotia elinkelpoisessa kunnossa sekä pestä välillä vaatteita, jotta jokaiselle löytyisi jotain päällepantavaa. Lisäksi kuopuksen päiväunet on huomioitava aikatauluja suunniteltaessa.

Viikkorahasääntöjen ansioista lapset auttavat. Jos jonain päivänä tiskikoneen tyhjentäminen ei maita, ei myöskään lauantaina kilahda kolikkoja säästöpossuun. Viimeistään siinä vaiheessa intoa taas riittää. Mutta...

Kalenterin täyttäminen herättää sisälläni ristiriitaisia tunteita. Jos kalenteri on tyhjä, ahdistun ja jämähdän kotiin. Jos en aamulla tiedä, mitä päivän aikana PITÄISI ehtiä tekemään, en ehkä tee yhtään mitään. Haahuilen kuin Muumilaakson mörkö pyjamassa kuopus kainalossa keittiön ja makuuhuoneen väliä ja käyn ulkona korkeintaan viemässä roskapussin tai keikuttamassa Iidan päiväunille rattaisiin. Ja sitten olen pahalla päällä puoleen päivään mennessä.

Jos kalenteri on liian täysi, kirmailen kohteesta toiseen pitkin päivää lapset vanavedessä, unohdan puolet perusasioista (kuten ruuanlaiton) ja kärsin illalla nukahtamisvaikeuksista kierroslukumittarin rullatessa tapissa vielä puolen yön aikaan.

Kultainen keskitie, missä olet?

Luvassa toivottuja postauksia parisuhteen kiemuroista, kunhan kalenteriltani kerkeän.

P.S. Anonyymit, keksikää itsellenne nimimerkki! Jos se on vaikeaa, voin auttaa. Varatkaa vain aika virtuaaliselta vastaanotoltani.