Nimeni on siis Lotta Linnea Lotriina. On pakko kertoa hieman nimen historiasta. Synnyin vanhempieni esikoiseksi, 9 kuukautta ja 5 päivää häiden jälkeen. Heidän ensi kohtaamisestaan oli kulunut syntymäni hetkellä päivää vaille vuosi. Äidilläni oli valmiina useita nimiehdotuksia minulle. Listalla ensimmäisenä oli Aurora. Isälleni tuli nimestä mieleen vain Auroran mielisairaala, joten ehdotus hylättiin heti kättelyssä. Seuraavaksi äitini ehdotti nimeksi Annaa. Isälleni tuli Annasta mieleen jotakin muuta. Ei kelvannut. Kun tusinan verran ehdotuksia oli käyty läpi, äitini ehdotti nimeksi Lotriinaa. Siitäkin tuli isälleni mieleen jotakin, mitä hän ei kuitenkaan enää kehdannut ääneen sanoa. Rakkaus oli vielä sen verran tuore ja palava, ettei hän halunnut tyrmätä kaikki äitini ehdotuksia. Lotriina oli siis hyväksytty. Koska isäni oli hyväksynyt äitini ehdotuksen näinkin mutkattomasti, koki hän oikeudekseen valita minulle toisen nimen. Ovelana miehenä hän päätti valita nimen, joka olisi sointumissyistä sijoitettava Lotriinan edelle. Lukemattomien ehdotusten jälkeen äiti ja isä pääsivät kompromissiin: Linnea. Kasteessa sain siis nimen Linnea Lotriina.
Kutsumanimekseni sovittiin Lotriina. Äidin mieliksi. Mutta kuinkas kävikään.. Hyvin pian kutsumanimekseni muodostui Lotta. Moni ystävä ja sukulainen varmaan nyökytteli päätään tyytyväisenä: "olisihan tämä pitänyt arvata, eihän Lotriina edes ole mikään nimi..." ja sukulaismummot kuiskailivat: "meillä oli maalla kerran vasikka, jota kutsuttiin Lotriinaksi...". Koko lapsuuteni ja nuoruuteni minua kutsuttiin Lotaksi. Peruskoulussa kohtasin kaksi opettajaa, joiden oli mahdottoman vaikea ymmärtää, että en tuntenut itseäni Lotriinaksi vaan Lotaksi.
Toinen näistä oli ala-asteen ensimmäisen luokan opettaja Maila-Marjatta, joka kutsui minua sitkeästi Lotriinaksi. Hän myös valitti vanhemmilleni, että puhun ihan liikaa. Ensimmäisen luokan todistukseeni hän kirjoitti: "tämä tyttö istuu vielä korkealla pallilla, niin suuri vaikutusvalta hänellä on kanssaihmisiinsä". Hän kertoi, että kun näin koulun pihalla traktorin, huusin koko luokan ikkunan ääreen sitä katsomaan. Ja kaikki tottelivat minua, eivätkä Maila-Marjattaa. Toisella luokalla hän kertoi vanhemmilleni, että olin voittanu fair play- stipendin luokkatovereiden äänestyksen tuloksena. Kyseessä oli reilun kaverin palkinto. Opettaja ei olisi halunnut antaa sitä minulle, koska hänen mukaansa en ollut reilu ja kaveri. Hän epäili, että olin pakottanut koko luokan äänestämään minua. (!)
Jälkimmäinen ja huomattavasti epämiellyttävämpi nimelleni allerginen opettaja oli ylä-asteen liikunnanopettaja Leira-Meira. Hän varoi vahingossakaan kutsumasta minua Lotaksi, vaikka huomautin asiasta joka ikisellä liikuntatunnilla. Kiusallaan hän ilmoitti minut mukaan koulujenvälisiin luistelukilpailuihin, hiihtokilpailuihin ja suunnistuskilpailuihin, jotta sai kirjoittaa mahdollisimman moneen nimilistaan Lotriina Luikkanen. Luistelukilpailuissa olin viimeinen - ainut kenellä oli kaunoluistimet. Hiihtokilpailuissa toisiksi viimeinen. Suunnistuskilpailuihin menon peruin viimeisenä iltana Leira-Meiran puhelinvastaajaan.
Kun menin yliopistoaikana naimisiin, vaihtui myös sukunimi Luikkasesta Maistikseksi. Koulun papereissa vilisi nimiä: Lotriina Luikkanen, Linnea Luikkanen, Lotta Luikkanen, Lotriina Maistinen, Linnea Maistinen, Lotta Maistinen... Kun isänikään ei yliopiston kirjastolla kyennyt enää muistamaan virallista nimeäni virkailijan sitä kysyessä (väärin meni sekä etu- että sukunimi), tulostin internetistä nimenmuutoslomakkeen ja lisäsin Lotan viralliseksi etunimekseni. Nykyään minulla on kolme etunimeä eikä enää tarvitse joka paikassa selitellä.
Kutsumanimekseni sovittiin Lotriina. Äidin mieliksi. Mutta kuinkas kävikään.. Hyvin pian kutsumanimekseni muodostui Lotta. Moni ystävä ja sukulainen varmaan nyökytteli päätään tyytyväisenä: "olisihan tämä pitänyt arvata, eihän Lotriina edes ole mikään nimi..." ja sukulaismummot kuiskailivat: "meillä oli maalla kerran vasikka, jota kutsuttiin Lotriinaksi...". Koko lapsuuteni ja nuoruuteni minua kutsuttiin Lotaksi. Peruskoulussa kohtasin kaksi opettajaa, joiden oli mahdottoman vaikea ymmärtää, että en tuntenut itseäni Lotriinaksi vaan Lotaksi.
Toinen näistä oli ala-asteen ensimmäisen luokan opettaja Maila-Marjatta, joka kutsui minua sitkeästi Lotriinaksi. Hän myös valitti vanhemmilleni, että puhun ihan liikaa. Ensimmäisen luokan todistukseeni hän kirjoitti: "tämä tyttö istuu vielä korkealla pallilla, niin suuri vaikutusvalta hänellä on kanssaihmisiinsä". Hän kertoi, että kun näin koulun pihalla traktorin, huusin koko luokan ikkunan ääreen sitä katsomaan. Ja kaikki tottelivat minua, eivätkä Maila-Marjattaa. Toisella luokalla hän kertoi vanhemmilleni, että olin voittanu fair play- stipendin luokkatovereiden äänestyksen tuloksena. Kyseessä oli reilun kaverin palkinto. Opettaja ei olisi halunnut antaa sitä minulle, koska hänen mukaansa en ollut reilu ja kaveri. Hän epäili, että olin pakottanut koko luokan äänestämään minua. (!)
Jälkimmäinen ja huomattavasti epämiellyttävämpi nimelleni allerginen opettaja oli ylä-asteen liikunnanopettaja Leira-Meira. Hän varoi vahingossakaan kutsumasta minua Lotaksi, vaikka huomautin asiasta joka ikisellä liikuntatunnilla. Kiusallaan hän ilmoitti minut mukaan koulujenvälisiin luistelukilpailuihin, hiihtokilpailuihin ja suunnistuskilpailuihin, jotta sai kirjoittaa mahdollisimman moneen nimilistaan Lotriina Luikkanen. Luistelukilpailuissa olin viimeinen - ainut kenellä oli kaunoluistimet. Hiihtokilpailuissa toisiksi viimeinen. Suunnistuskilpailuihin menon peruin viimeisenä iltana Leira-Meiran puhelinvastaajaan.
Kun menin yliopistoaikana naimisiin, vaihtui myös sukunimi Luikkasesta Maistikseksi. Koulun papereissa vilisi nimiä: Lotriina Luikkanen, Linnea Luikkanen, Lotta Luikkanen, Lotriina Maistinen, Linnea Maistinen, Lotta Maistinen... Kun isänikään ei yliopiston kirjastolla kyennyt enää muistamaan virallista nimeäni virkailijan sitä kysyessä (väärin meni sekä etu- että sukunimi), tulostin internetistä nimenmuutoslomakkeen ja lisäsin Lotan viralliseksi etunimekseni. Nykyään minulla on kolme etunimeä eikä enää tarvitse joka paikassa selitellä.
