Arki koittaa!

Viimeinen koko perheen yhteinen lomapäivä on nyt vietetty. Reilu pari tuntia tätä päivää jäljellä, pyykit täytyy vielä levittää ja lasten reput pakata valmiiksi. Tosi haikealta tuntuu. Mutta saimme lopetella lomaa tosi mukavasti, kun ajelimme eilen Mikkeliin isovanhempiani katsomaan. Siellä 89-vuotiaat vanhukset ottivat meidät ystävällisesti vastaan niin kuin aina. Siinä keittelimme kahvit ja istuskelimme muutaman tunnin turisten kesän tapahtumista. Oli ihana todeta, että mummo ja pappa olivat hyväkuntoisia. Vaikkakin mummon muistia nakertaa etenevä altzheimerin tauti. Jotkut asiat hän muistaa ihan kirkkaasti, mutta joissakin asioissa sitten huomasin, että pätki ja pahasti.

Lähes kuudenkymmenen vuoden takaiset neljä synnytystä hän muisti kuin eilispäivän ja niistä juttelimmekin jonkin aikaa. Mummo meinasi kuolla isäni synnytykseen ja isäni jäikin veljessarjan kuopukseksi. Siihen aikaan ei minkäänlaista kipulääkitystä ollut tarjolla, joten on se ollut aikamoisen rankka koettelemus. Mummolla oli ollut todella pitkiä synnytyksiä. Itselle tuli siinä keskustellessa kiitollinen mieli siitä, että nykypäivänä synnyttämisestä on tehty niin paljon inhimillisempää. Vaikka luonnollista se ei enää olekaan, niin silti synnytän mielummin vähän lääkehouruisena vähemmän kipeänä kuin henkihieverissä kauheissa tuskissa kärvistellen.

Pappa muistaa niin terävästi kaiken, että ihmetellä vain täytyy! Lahdessa aikanaan asuneiden siskojensa osoitteet ja naapuritkin hän muisti. Lisäksi hän kyseli äitini veljien vointia ja äitini lapsuudenkodin kohtaloa ja muisteli käyneensä siellä kolmekymmentä vuotta sitten. Myös suvun vauvauutiset pappa muisti kertoa. Erotessa hän pyysi muistamaan iltarukouksissa, kuten aina. Ja totesi, että nähdään taas, jos Luoja suo elinpäiviä. He ottavat nyt vain yhden päivän kerrallaan ja iloitsevat läheisistä ympärillään. Sellaista elämänasennetta haluaisin itsekin oppia. On ollut käsittämättömän suuri onni saada pitää mummo ja pappa näin pitkään, moni omista ystävistäni on joutunut jo luopumaan isovanhemmistaan.

Onneksemme meidän lapset käyttäytyivät tällä kertaa lähes asiallisesti. Onni sai vain yhden riehumiskohtauksen, jonka seurauksena kävi istumassa jäähyn pihalla. Muutaman tunnin jälkeen oli kuitenkin aika siirtyä seuraavaan kohteeseen eli serkkuni perheen luokse kyläilemään. Serkulla on seitsemän lasta ja sielläpä säpinää riittikin, kun me vielä kolmen tenavan kanssa tulimme paikalle. Ilta meni jutellessa ja lasten leikkiessä tosi nopeasti.

Yhdeksän aikaan serkkupoika alkoi lämmittämään vielä saunaa. Totesimme, että on ehkä parempi jäädä yökylään, jotta saamme lapset nukkumaan ennen saunomista. Meno alkoi olla melkoisen hulvatonta, lapset vetivät rallia takan ympäri keittiön ja olohuoneen välillä. Hiki valui noroina Onnin ohimoilla ja silmissä oli sellainen kiilto, että kierroslukumittari olisi varmaan ollut tapissaan, jos sellaisen voisi 7-vuotiaaseen asentaa.

Petasimme serkun vaimon kanssa pedit meille yläkertaan, laitoimme lapset nukkumaan ja menimme itse nauttimaan saunaan kunnon löylyistä. Samaan aikaan tuli juteltua elämän iloista ja murheista. Niitä murheita kun sattui meillä olemaan samantapaisia, niin oli paljon jaettavaa.

Tänään aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti. Pääsimme muutaman kilometrin päähän, kun Renault Grand Scenicistämme (murheen kryyni, ks. kirjoituksia toukokuulta....) meni elektroninen näyttö pimeäksi. Emme nähneet nopeuksia, kierroksia, kelloa, lämpötiloja emmekä myöskään sitä, paljon tankissa on bensaa jäljellä. Siispä auto parkkiin tien viereen ja soittamaan merkkihuoltoon. Jouduimme odottelemaan puoli tuntia tietoa siitä, voiko autolla ajaa vai pitääkö se hinata Lahteen. Saimme lopulta luvan ajaa Lahteen.

ONNEKSI olemme ottaneet vahingoista viisastuneena (jokaisen Renaultin omistajalle välttämättömän) keskeytysturvan vakuutusten yhteydessä. Se tarkoittaa, että If-vakuutuksemme tarjoaa meille ilmaisen sijaisauton huollon ajaksi. Huomenna ajamme siis Rellun Auto-Alarmin pihaan. Siellä henkilökunta lupasi korjata elektronisen näyttötaulun 300 eurolla. Liikkeen pihassa meitä odottaa C-luokan perheauto. Mitä se C-luokka ikinä tarkoittaakaan, mutta toivottavasti mahdumme siihen kolmen lastenistuimen kanssa. Ilman autoa emme nimittäin pärjää.

Onnilla alkaa huomenna ensimmäinen kouluvuosi. Taksi tulee hakemaan aamulla klo 8.24. Koska mieheni on vielä tämän viikon lomalla, hän menee Onnin kanssa taksilla kouluun. Onni jatkaa ruotsinkielisessä koulussa, jossa hän kävi eskarin viime vuonna. Ihan uskomatonta, että oma vauva on kasvanut koululaiseksi! Miten nopeasti aika on näin jälkikäteen mennyt, vaikka joskus masennuksen hetkinä tuntui, että tämä lapsi kasva ikinä isoksi. Ja aamulla se seisoo koulureppu selässään valmiina ensimmäiseen koulupäiväänsä. Eikä! 

Anna jatkaa kaksi päivää viikossa ruotsinkielisessä päiväkodissa. Ihan kielitaidon säilyttämisen vuoksi ja myös siksi, että päiväkoti on mielestämme ollut huippuihana ja nämä Iidan kanssa kahden vietetyt päivät minun jaksamiselleni elintärkeitä. Annalla on huomenna edessä syksyn ensimmäinen dagispäivä. Itse voisin vaikka käydä Iidan kanssa poimimassa vadelmia. Tänään hain enoltani Padasjoelta ämpärillisen mustikoita äitini kanssa. Marjat olivat tosi meheviä! Pakastin on nyt aika täynnä. Siellä on pussitettuna kaksi laatikollista mansikkaa, ämpärillinen mustikkaa ja pullotettuna litratolkulla viinimarja- ja puolukkamehuja. Enää vadelmat puuttuvat!

Ehkä ensi syksynä aloittelen tähän aikaan lukuvuotta oppilaiden kanssa. Mutta vielä tämän vuoden nautin kotiäidin arjesta. Ja täytyy tunnustaa, että ensimmäistä kertaa osaan nyt nauttia kotona olemisesta! Ja olen siitä tosi kiitollinen! Nyt joutuu vähän kuivailemaan silmäkulmia kun tässähän ihan herkistyy.. :) Hyvää yötä ja mukavaa syyslukukautta kaikille sitä aloitteleville koululaisille, koululaisten vanhemmille ja arvon opettajakollegoilleni!