Muistoja mummolasta

Olen tänä kesänä vieraillut kaksi kertaa äitini kotipaikalla, jossa en ollut käynyt vuosikausiin. Äitini isä kuoli minun ollessani kolmevuotias ja mummun menetin kolme vuotta myöhemmin esikouluiässä. Silti monet lämpimät ja hyvin selkeät lapsuusmuistot liittyvät mummolaan. Muistan ihan tarkkaan ikkunoissa roikkuneet pimennysverhon virkaa toimittaneet vihreäkukalliset lakanat ja mummolan tuoksun.

Mummola oli alunperin maalaistalo ja sen tiluksiin kuuluu edelleen hehtaarikaupalla maata. Pihapiirissä on iso halli, vanha riihi, puuliiteri ja useita muita piharakennuksia. Muistan hämärästi, että pihassa oli vanha navetta lehmineen ja pikkukanala, jossa oli kalkkunoita. Nuorempien sisarusteni aikaan eläimiä ei enää ollut. Mummolan kellarikerroksessa oli vanha kauppa. Leikimme siellä serkkujen kanssa lapsena. Siellä oli erilaisia koreja ja purkkeja, sekä vanhoja maitotonkkia, joiden päällä istuimme.

Tänä kesänä olen siis vieraillut mummolassa. Se on nykyisin enoni omistuksessa. Pellot kasvavat jo horsmaa eikä mansikkamaatakaan enää ole. Mutta piharakennuksista ja vinteiltä löytyy vaikka minkälaisia aarteita! Sain jotakin mukaani viime kerralla.

Pappani oli taitava käsistään. Riihestä löytyi hänen tekemänsä pärekori. Äitini kertoi, että pappa oli kylällä tunnettu pärekoreistaan.

Hallin takanurkasta löytyi iso lasipurkki, jonka kyljessä on teksti "keittiötölkki". Kuvassa purkki on pestynä, mutta löytöhetkellä siihen oli liimattu maalarinteipin pala, johon oli mummuni käsialalla kirjoitettu äitini nimi. Mummu oli tehnyt äidille hilloa tähän purkkiin.

Tämän seetripuisen kahvalla varustetun kulhon oli enoni tuonut tuliaisiksi Kyprokselta palattuaan rauhanturvajoukoista.

Lisäksi sain nojatuolin, joka oli aika raihnaisessa kunnossa. Kuvaan sen vasta kunnostamisen jälkeen. Ja maitokärryt eivät tällä kertaa mahtuneet kyytiin, mutta haemme ne toisella kerralla peräkärryn kanssa. Samoin kuin vanhan lankkupöydän.

Riihen lattialta löytyi mummun vanha nappipurkki, jonka pappa oli valmistanut puusta rintamalla ollessaan. Sen kannen sisäpuolella oli kaiverrus, jossa purkki osoitettiin mummulleni ja valmistuspaikaksi oli merkitty Aunus. Päivämääräkin oli kaiverrettu viereen. Eno ei halunnut luopua purkista, mutta sain sen sisältämät napit :) Niitä voi käyttää lasten kanssa askartelussa tai vaatteiden tuunailussa.

Kun palasin kotiin ja pesin saamiani muistoesineitä, muistelin mummua ja niitä aikoja, kun hän kuoli. Löysin tai sain jostakin silloin ohutta harsomaista kangasta olevan huivin, joka oli kuulunut hänelle. Iltaisin nukkumaan mennessäni painoin sen usein kasvoilleni ja se tuoksui ihan mummulle ja mummolalle! En tiedä, mihin se huivi on kadonnut, mutta ehkäpä löytäisin sen pyjamapussistani jostakin lapsuudenkotini vintiltä.. Täytyypä käydä kaivelemassa.