Palovammoja... :(

Eilinen isänpäivä oli sujunut leppoisissa tunnelmissa. Olimme lounastaneet yhdessä anopin ja miehen siskojen kanssa, käyneet seuroissa ja pelanneet alkuillasta lautapelejä yhdessä isompien lasten kanssa Iidan nukkuessa. Mies sytytti takkaan tulen. Iida heräsi ja potalla käytyään leikki keittiön lattialla. Siivoilin keittiön pöydästä ruokia, kello oli noin kuusi illalla.

Olin hetkeä aiemmin nähnyt Iidan leikkimässä jalkojeni juuressa keittiössä, kun olohuoneesta kuului vingahdus. Käännyin katsomaan ja kiljaisin vaistomaisesti, samaan aikaan Onni katsoi olohuoneeseen ja huusi kovaan ääneen! Iida oli noussut polviltaan seisomaan ja painanut molemmat kätensä vasten kuumaa takan luukkua. Sekunnin sadasosassa ryntäsin tytön luokse, nappasin hänet kainaloon ja juoksin vessaan. Hana päälle ja tytöt kädet sinne. Näin heti, että molempiin kämmeniin ja oikean käden sormenpäihin nousi suuria, valkoisia rakkoja.

Iida itki sydäntä raastavasti. Muu perhe riensi apuun. Onni toi Iidalle kaksi tuttia, mies kiirehti lukemaan netistä palovamman ensihoito-ohjeita ja Anna alkoi kuuliaisesti pukea ulkovaatteita, kun totesimme, että lääkäriin piti lähteä. Valutimme käsille ensin 20 minuuttia kylmää vettä. Onneksi vanhempani olivat juuri kotiutuneet isovanhempien luota Mikkelistä isänpäivän vietosta.  Veimme Onnin ja Annan vanhempieni luokse hoitoon ja ajoimme sairaalaan. Koko matkan pidin väkisin Iidan käsien välissä märkään pyyhkeeseen käärittyä jääkylmää maissipussia.

Itkusta ei ollut tullut loppua edelleenkään, kun saavuimme sairaalaan. Kello oli tässä vaiheessa n.19, eli tapahtumasta oli tunti aikaa. Tässä vaiheessa annettiin kipulääkettä, 5 ml panadolia ja 1,5 ml pronaxenia. Valutimme vielä vettä käsille n. 15 minuutin ajan sairaalassa. Sitten lääkäri arvioi vammoja ja hoitaja rupesi paketoimaan käsiä. Ensin palaneille alueille levitettiin Flamazine-voidetta, jota imeytettiin myös ohuisiin harsotaitoksiin. Taitokset kiinnitettiin käsiin ohuilla siteillä.

Klo 19.20 hoitajat olivat valmiita. Vihdoin itku helpotti, lääkekin alkoi vaikuttaa. Kotimatkalla Iida jo nukahti autoon. Mummulassa syötin vähän puuroa tytölle ja kotona hän nukahti iskän syliin n.klo 22. Olimme todella väsyneitä, monta viikkoa Iidan yöt ovat olleet risaisia ja olin varma, että parempaa ei tänä yönä ainakaan ole luvassa!

Ennen nukkumaan menoa lähetin muutamille ystäville viestin, johon loppuun kirjoitin toiveen, että muistaisivat Iidaa rukouksissa. Vaikka oli myöhä, sain monta vastausta ja jotenkin kävin kaikesta huolimatta nukkumaan melko levollisin mielin.

Yöllä laitoin Iidalle tutin klo 1.30, kun hän hieman pyöri sängyssä. Aamulla heräsin klo 7.30. Iida nukkui yhä!! Kahdeksan aikaan hän heräili. Takana lähes katkeamattomat 10 tunnin yöunet! Uskomatonta. Ja jos joku vielä väittää, että rukouksessa ei ole voimaa, niin en usko. Itselleni tämä tuntui selvältä rukousvastaukselta.

Liikuttavinta oli, kun Onni (jonka empatiakykyä olemme aika ajoin kyseenalaistaneet) totesi illalla nukkumaan mennessä, että "olisin mielummin ottanut palovammat omiin käsiini..." ja halusi myös rukoilla iltarukouksen Iidan puolesta.

Urhea Iida!

Huomenna aamulla Iidalla on luvassa terveysasemakäynti. Palovammat arvioidaan (tod.näk. 2. asteen vammoista on kyse) ja siteet vaihdeet, sekä laitetaan uudet flamazinet. Minulla on työpäivä, joten mies hoitaa lääkärikeikan. Vaikka mieli tekisi kyllä perua koko työt. Mutta nyt täytyy vain luottaa homma iskälle, joka varmasti osaa hoitaa tytön ja tilanteen yhtä hyvin kuin minäkin.

Konttaaminen on vaikeaa ja lelut eivät pysy paketoiduissa käsissä, mutta muuten Iida on tosi urhea ja nukkui päikkäreitäkin pari tuntia.

Eihän siitä pääse mihinkään, että oma huolimattomuus tuntuu kamalalta! Mutta näissä tilanteissa aina huomaa, miten rakkaita lapset ovat.

Ja ainahan olisi voinut huonomminkin käydä. Elämä jatkuu!