Tapahtui vanhempainillassa

Vanhempainilta. Se tilaisuus, jossa opettaja tai päiväkodin johtaja seisoo jäykkänä luokan edessä ja kymmenet vanhemmat istuvat liian pienillä tuoleilla tuijottaen silmä kovana tuota vierasta, joka viettää heidän lastensa kanssa arkipäivisin aikaa enemmän kuin vanhemmat itse. Suurin osa istuu naama peruslukemilla vilkuillen välillä kelloa tai kännykkää, sympaattisimmat hymyilevät ja nyökyttelevät ja muutamat keräävät voimia näpäyttääkseen opettajaa julkisesti jostakin vuoden aikana sattuneesta munauksesta. Joku oikeasti kiinnostunut vanhempi esittää pari asiallista kysymystä ja se oli sitten siinä. Pientä variaatiota yleisössä esiintyy kaupunginosasta riippuen.

Kun tilaisuus on päättynyt ja opettaja/päiväkodin johtaja alkaa hypistelemään autonavaimiaan, kolmasosa vanhemmista muodostaa jonon hänen eteensä. Nyt ovat vuorossa ne tärkeimmät omaa pikku kullanmurua koskevat kysymykset: "Miksi Teron pitää aina istua etupulpetissa?" ja "Minkä takia Tiinan matikan kokeessa oli vain yksi hymynaama, kun Tuijalla oli kaksi?" ja "Minkä takia Tuomon unohduslistaan oli tullut merkintä liikuntavarusteiden puuttumisesta? Kun hänhän vain unohti ne aamulla kotiin, kyllähän sellaista sattuu..." Ja ihan turha on opettajan yrittää sönköttää, että tätä keskustelua varten meillä on se vanhempainvartti ensi viikolla.

Siinä siis lyhyehkö määritelmä käsitteestä "vanhempainilta".

Olin viime viikolla Annan päiväkodin vanhempainillassa. Päiväkoti on pieni ja suurin osa vanhemmista on tuttuja jo monelta vuodelta. Henkilökunnassakaan ei ole suuria muutoksia tapahtunut. Vanhempainillat ovat olleet mukavia tilaisuuksia, joissa henkilökunta kertoo ajankohtaisista asioista ja usein vanhempien kesken syntyy keskustelua jostakin yhteisesti kiinnostavasta aiheesta. Näpäyttäjät ovat puuttuneet joukosta. Tähän asti.

Päiväkoti on kasvanut melko paljon parin viime vuoden aikana. Mutta...Uusien lasten mukana tulee uusia vanhempia. Kaikki vanhemmat olivat olleet oikein asiallisen oloisia ja vanhempainilta oli jo loppumasa. Oli käyty läpi tulevaisuudessa tapahtuvia muutoksia ja viime aikojen tapahtumia. Muutama vanhempi oli "julkisesti" kiitellyt päiväkotia hyväksi, turvalliseksi hoitopaikaksi ja henkilökunnan asennetta lapsikeskeiseksi ja innostavaksi. Aivan varoittamatta iski näpäyttäjä.

"Minäkin nyt tässä haluan kommentoida.. Olemme vaimon kanssa miettineet ja ihmetelleet ja puhuneet, että olimme todella yllättyneitä ja pettyneitä, kun teillä viime keväänä oli se Intiaanit - teemaviikko. Että miksi päiväkodissa halutaan tietoisesti ylläpitää tällaisia stereotypioita? Kun jollain lapsillakin saattaa virrata suonissaan intiaaniverta, niin tällainen on aivan turhaa. Tai sitten pitäisi pitää niitä teemaviikkoja muistakin kulttuureista, kuten suomalaisuudesta. Että kaikki sitten koko viikon istuu ja juputtaa."

Että anteeksi mitä?? Kaikki menivät ihan hiljaisiksi, tilanne oli niin hämmentävä. Yksi ohjaajista kakoi kurkkuaan ja yritti kertoa näpäyttäjälle, että Intiaanit- teemaviikko liittyi intiaaniaiheiseen teatteriesitykseen, jota päiväkodin väki oli käynyt katsomassa. Ja että lapset olivat innostuneet aiheesta niin, että halusivat leikkiä päiväkodillakin intiaaneja. Niinpä he olivat kaivaneet esiin höyhenet ja askarrelleet intiaanipäähineitä.

Tällaiset puolustelut ovat aivan turhia. Näpäyttäjä ei nimittäin halua herättää keskustelua. Jos hän on jo puoli vuotta tätä asiaa "miettinyt, ihmetellyt ja puhunut", niin hänen näkemyksensä ei mihinkään siitä enää muutu. Eipä tullut mieleen heti alkuunsa kysyä asiaa suoraan henkilökunnalta, silloin kun se vielä oli ajankohtainen? Olisi säästänyt itsensä ja puolisonsa puolen vuoden mietiskelyltä ja ihmettelyltä. Eikä olisi tarvinut pyrkiä nolaamaan julkisesti henkilökuntaa. Todellisuudessahan näpäyttäjä nolaa aina itsensä, mutta sitä hän ei itse tietenkään ymmärrä. Ilmeisesti tämän isän lapsella oli suonissaan intiaaniverta, vaikka lapsi on kyllä kotoisin maanosasta, jossa ei minun historiantietämykselläni ole ikinä asustellut intiaaneja.

Surullisinta näpäyttäjissä on se, että he mustamaalaavat ärsytyksensä kohdetta kaikille, joiden kanssa sattuvat saamaan keskustelua aiheesta aikaiseksi. Olipa sitten kohteena yksittäinen opettaja, koulu, päiväkoti tai harrasteryhmän ohjaaja. Näpäyttäjävanhemmat tietävät aina itse paremmin, miten asiat pitäisi tehdä. Onnellisinta esimerkiksi opettajan näkökulmasta on se, että nämä vanhemmat eivät ole millään tavalla aktiivisesti mukana koulun tms. instituution toiminnassa. He saapuvat paikalle vain näpäyttämään.