Anna 5v!

Heipä hei!

Pari viikkoa sitten juhlimme Annan synttäreitä ja nyt kuvia niihin liittyen. Tiedän, että olen asettanut itseni alttiiksi julkiselle arvioinnille, kun olen blogia alkanut kirjoittamaan. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset lukisivat blogeja omaksi ilokseen eivätkä haukkuakseen ja arvostellakseen toisia. Jos elämäni ei jotakuta lukijaa miellytä, voi aina siirtyä lukemaan muita blogeja. Uusin väite oli se, että tämän blogin perusteella voisi kuulemma nostaa kunnianloukkaussyytteitä. Olisi mielenkiintoista tietää, kenen kunniaa olen täällä loukannut? Varsinkin, kun kirjoitan nimettömänä, on kyseinen väite mielestäni aika käsittämätön.

Onneksi teitä ihania positiivisten kommenttien antajia on olemassa! :) Positiivinen palaute auttaa jaksamaan ja omaksi ilokseni tätä blogia kirjoittelen sekä muistoksi lapsille.

Anna halusi itse olla mukana synttärivalmisteluissa.
Hän leipoi itse pipareita hauskoilla piparimuoteilla, jotka
kummitäti lähetti postissa. 

Taikina, jonka teimme, oli melko helposti murenevaa, mutta silti
eläimet onnistuivat hyvin ja synttärisankari oli tyytyväinen!

Kakkua varten Anna toivoi nukkuvaa prinsessaa.
Etsimme mieleisen värityskuvan netistä ja tulostimme sen.
Sitten leikkasin kuvasta palan kerrallaan irti, värjäsin oikean väriset
sokerimassat ja kuvapalojen avulla leikkasin massasta sopivat palat.

Elintarvikeväritusseilla piirsin hiuksiin viivat sekä kasvoihin
silmät ja suun.

Anna teki itse prinsessalle kukkapeiton. Se siis leikattiin värjätystä
sokerimassasta veitsellä oikeanmuotoiseksi, sitten paineltiin kukan ääriviivoja
muotilla ja lopuksi liimattiin tomusokeriliimalla siihen sokerikuulia.
Hiuksiin liimasimme kimaltavia strösseleitä.
Kukat ja sydämet olimme tehneet aiemmin sokerimassakoristetalkoissa Annan ja Onnin kanssa :)

Ja viisi kynttilää paloi kakussa, kun upeasti pukeutuneet
naamiaissynttärivieraat täyttivät juhlapöydän :)

Juhliin oli saapunut mm. tiikeri, pari prinsessaa, haltija, pari Peppiä, leijona,
merirosvo, turtles....

Illan päätteeksi Iidakin päätteli, että voisi pukea naamiaisasun ylleen...
Peruukki löytyikin nopeasti, vähän iso tukka pienelle tytölle :)

Suosituin herkku pöydässä olivat mokkapalat, joissa oli Annan
toiveiden mukaisesti paljon strösseleitä ym. koristeita!

Myös eläinkeksejä tarjottiin, puput olivat saaneet Annan ja Onnin toimesta
koristetta nekin..

Onnin vanha fillari sai mieheni käsittelyssä uuden värin ja prinsessatarroja runkoonsa!
Kyllä nyt kelpaa ajella.. ;-)

Ja ensi viikolla juhlitaankin jo Onnin 8-vuotissynttäreitä!
Tekemistä ja suunnittelua siis riittää.. Varsinkin, kun pihahommiakin olisi.
Niitä onkin tehty Vapun aikaan joka päivä. Onneksi säät ovat suosineet!

Mukavaa loppuviikkoa!

Selityksiä ja mansikkakiisseliä

Kävin juuri kommentoimassa "Sekalaista Soppaa" -blogiin, että sopiva blogin päivitysväli on kerran päivässä. Mutta sitten teen itse tälle päivälle toisen postauksen. Noh, edellinen oli vaan sellainen tervetulotoivotus. Tervetuloa myös Iitalle, uudelle lukijalleni!

Kun Anna taas yhtenä päivänä leikki "polettitanssijaa", huomasin hänen nojailevan sohvaan Onnin lukiessa kirjaa. Ikkunasta vinosti tulviva upea vastavalo sai minut tarttumaan kameraan. Laitan tähän pari otosta.

Tanssija tauolla.

Pieni pohjevenytys...

Jostakin syystä Annasta ehtii ottaa enemmän kuvia kuin Onnista. Johtuu kenties siitä, että Onni on koulussa niin monta tuntia päivästä ja että Onni ei ole paikallaan montaakaan minuuttia päivässä ;)

Löysin Babyblues -perhekirjasta osaselityksen sille, miksi imetyksen loppuminen pelottaa niin kamalasti. Syyllisyys. Siitä, että lapselle täytyy syöttää teollista valmistetta luonnontuotteen sijaan. Vaikkakin myös ihan todellinen harmi ja haikeus. Mutta syyllisyydellä on oma roolinsa tässä taistelussa. Tässä lainaus:

"Syyllistyminen on suomalainen menestystuote. Kun kerron imetystuesta neuvolapäivillä, terveydenhoitajat tulevat sanomaan, että puhun tärkeästä asiasta, mutta varoittavat syyllistämästä äitejä. Kun sanomalehdessä on ollut artikkeli imetysluvuista Suomessa ja siitä, miten niitä voisi parantaa, joku soittaa imetystukipuhelimeen ja kysyy, emmekö lainakaan ajattele niitä äitejä, joilta imetys ei onnistunut. Miltä heistä tuntuu.

Ajattelen kyllä paljonkin. Ja haluan tehdä aivan selväksi: faktojen kertominen ei todellisuudessa sisällä kenellekään osoitettua syyttävää rivienvälitekstiä. Ja: paha mieli ei ole sama asia kuin syyllisyys.

On tietysti täysin ymmärrettävää tuntea pahaa mieltä ja pettymystä, jos jokin tärkeäksi koettu ja tiedetty ei vauvan kanssa toteudukaan niin kuin olisi halunnut. Syyllisyyttäkin voi tuntea, jos jälkikäteen huomaa tehneensä luultavasti pari väärää ratkaisua tärkeässä risteyksessä. Mutta suhteellisuudentajua, kiitos. Vaikka imetyksestä on tässä kirjassa näin pitkä pätkä, se on kuitenkin vain osa perhe-elämää - joillakin hyvin pieni osa, ehkä vain hämmentynyt "Häh" äidin katseessa synnäriltä täysin korvikkeen varassa lähdettäessä.

Tilastojen mukaan suomalaisnaiset eivät yleensä imetä yhtä pitkään kuin ovat etukäteen suunnitelleet. Tilastoihin sisältyy monenlaisia tarinoita. Imetys ei ole ehkä edes oikein lähtenyt käyntiin, tai se on lopahtanut uskon ja tuen puutteeseen, tai sen sitovuus on säikäyttänyt, tai äiti ei ole pystynyt pitämään tupakkalakkoaan, tai vauva alkoi riehua rinnalla kahdeksankuisena eikä äidillä ollut kaksivuotiaan esikoisen takia mitenkään aikaa omistautua vauvalle ja viettää petissä pesimispäiviä.

Rooman Pyhä Fransesca kuulemma imetti lastaan, vaikka hänellä oli tuskallinen paise rinnassaan. Haloo, hän olikin pyhimys, ja me ihan tavallisia naisia!" (Loppi, Karla. 2006, 39. Baby blues - perhekirja)

Eikä sitten ole hajuakaan siitä, menikö tuo viittaus oikein. Koska gradun kirjoittamisesta on neljä vuotta ja siinä ajassa olen tehokkaasti ehtinyt unohtaa viittausohjeet. Tummensin tuon yhden lauseen, koska palaan siihen asiaan toisessa yhteydessä vielä joskus.

Tänään imetys on onnistunut hyvin! Jes, hienoa! Ja Iida on ollut muutenkin paljon tyytyväisempi. Pystyin jo hoitamaan häntä tänään lähes omatoimisesti.

Kissa lähdössä naamiaissynttäreille!

Anna oli tänään päiväkotikaverinsa naamiaissynttäreillä. Hän pukeutui kissaksi. Kotiin tultuamme oli jo vähän kiire syödä iltapalaa. Mies oli eilen valmistanut meille mansikkakiisseliä, jota oli vielä jäljellä. Eilen Onni söi kiisseliä kolme kupillista. Anna söi yhden kupillisen, jonka pohjalle jätti mansikat.

Anna sitten halusi tänään saada iltapalaksi "kiisseliä ilman mansikoita". Niinpä kauhoin hänelle kiisselin lientä kuppiin. Onnille tein tavallisen annoksen. Kun tarjoilin kulhot pöytään, Anna halusikin kiisselin lasiin juotavaksi. Hain lasin ja kaadoin kiisselin siihen. Silloin Onni keksi, että hänkin haluaa juoda kiisselinsä lasista ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli hän hakenut lasin ja kipannut kiisselinsä sinne - tai ainakin yrittänyt kipata. Kulhossa ollutta lusikkaa hän ei tietenkään tajunnut ottaa pois, joten puolet kiisselistä lensi sen mukana pöydälle ja lattialle. "Hups, mä siivoon!" Onni huudahti ja haki äkkiä rätin, jolla levitti kiisselin tehokkaasti ympäri keittiön lattiaa. Olin vielä ihan rauhallinen. Seurailin tilannetta sivusta.

Totesin ääneen, että Onni olisi hyvin voinut syödä lusikalla kulhosta, koska kokonaisia mansikoita on vaikea juoda lasista. "Anna voi juoda lasista, koska Annalla on pelkkää lientä ilman mansikoita. Siksi Anna ei tarvi lusikkaa..." , selitin ja vilkaisin samalla Annaa, joka lusikoi tyytyväisenä kiisselin lientä lasista suuhunsa, josta se valui punaisena norona leukaa pitkin kohti valkoista mekkoa... Sen pituinen se. Mansikkakiisselin tarjoilu kahdelle lapselle voi olla todellista hermojen extremeurheilua.

Onni oli koko illan tosi reipas ja avulias. Ja kuten joka ilta, hän toivotti Iidalle hyvät yöt halien kera. "Ihanaa, kun sä synnyit! Sä oot maailman paras vauva!"