Heipä hei!
Kasvatuksellisessa lukupiirissämme luemme tässä kuussa kirjan "Lapsen usko - miten tukea lapsen hengellistä kasvua?" Kirjoittanut Saara Kinnunen, 2011. Kirjaa lukiessa tuli pyyhkäistyä silmänurkasta kyynel jos toinenkin. Oli jotenkin liikuttavaa lukea erityisesti Kinnusen tutkimusaineistosta poimittuja lainauksia, joissa haastatellut henkilöt pohtivat omia muistojaan uskovasta lapsuudenkodista. Niitä lämpimiä muistoja. 
Tiedän, että kaikki uskovien kotien lapset eivät muistele uskontokasvatusta kovin lämpimästi ja usein siitä yksinkertaisesta syystä, että uskonnon varjolla voidaan kasvattaa hyvin kylmästi ja laskelmoivasti. Silloinhan ei todellisuudessa ole taustalla minkäänlaista uskoa, vaan pelkkää lakihenkistä uskovaisen julkisivun ylläpitoa. Näitä esittäjiä löytyy valitettavasti jokaisesta seurakunnasta. Kuitenkin Raamatun tärkein käsky on, että rakastaisimme Jumalaa ja lähimmäistämme. Omat lapset ovat niitä lähímpiä lähimmäisiä, joille soisi eniten sitä rakkautta. Vaikka toisinaan tuntuu, että sitä ei ole itsessäni hitustakaan.
Kirjan loppusivuille oli koottu Raamatun antamat kolme vanhemman tehtävää. Nämä kokosivat yhteen sen, mitä kirja halusi mielestäni sanoa. Mutta en silti halua pelkistää kirjan sanomaa näihin teeseihin, koska jokaisen pitäisi lukea kirja itse päästäkseen "tunnelmaan". 
Joka tapauksessa vanhemmalle annetut tehtävät olivat
1) Auttaa lasta ymmärtämään, ajattelemaan itse ja tekemään päätöksiä.
Tavoite: Lapsi kasvaa itsenäiseksi ajattelijaksi, joka tekee päätöksiä oman vakaumuksensa pohjalta.
2) Muokata lapsen luonnetta. Tähän vaaditaan joidenkin lasten kohdalla enemmän "vaivaa", toisilla vähemmän. Joka tapauksessa tarvitaan koko lapsuus, jotta...
Tavoite: ...lapsi sopeutuu elämään ympäröivän kulttuurin sääntöjen ja tapojen mukaan vastuullisesti.
3) Edistää lapsen suhdetta Jumalaan.
Mitä nämä kolme tehtävää eivät sisällä? Ne eivät sisällä uskonnon pakkosyöttöä, aivopesua, lapsen oman tahdon nujertamista, lapsen alistamista, syyllistämistä, pahoinpitelyä, vääränlaista "kiltistämistä" (Anna-Liisa Valtavaara: Kiltteydestä kipeät, 2003), epärehellisyyttä, ongelmien piilottelua ja julkisivun kiillotusta.
Luonteen muokkaaminen kuulosti pahalta ennen kuin luin tavoitteen. Kaksi ensimmäistä tehtävää tähtäävät toisin sanoen sosiaalistamiseen. Siihen, että lapsi oppii toimimaan vastuullisesti ja itsenäisesti yhteiskunnan jäsenenä sen lakeja noudattaen.
Suuria tavoitteita. Silti pienet teot ratkaisevat. Juttutuokio aamupalapöydässä, pikainen halaus kouluun lähtiessä, hyvän päivän toivotus, päivän kuulumisten kuunteleminen, kiittäminen, anteeksiantaminen ja - pyytäminen riidan jälkeen, mukavaa pelailua porukalla, yhteinen lukuhetki - joskus myös Lasten Raamatun äärellä, läheisyys, murheiden jakaminen, keskustelu mieltä askarruttavista asioista iltasadun jälkeen, iltarukous kiitos- tai huolenaiheista, hyvän yön toivotus ja suukko poskelle...
Kirjassaan Kinnunen toteaa, että uskontokasvatus lähtee vanhemman sylistä. Kuinka lämmin se syli on ollut, vaikuttaa paljolti siihen, kuinka lämpimäksi lapsi kokee Jumalan sylin. Kodin ilmapiiri on ratkaiseva asia. Kuinka avoin tai ahdistava se on ollut. 
Iltarukous ei ole pelkästään lasten juttu. Usein tuntuu, että paljon on itselläkin pyydettävää eikä vähiten sitä kärsivällisyyttä, että jaksaisi tarjota lapselle lämmintä syliä mahdollisimman usein.
Hyvää alkavaa viikkoa! Pitäkää huolta toisistanne <3
 
 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.