Ajattelin näin sunnuntai-aamuna aamupalaa syödessäni kirjoitella samalla tämänhetkisestä elämäntilanteestani... Olen äitiyslomalla opettajantyöstä hoitamassa kotona alle puolen vuoden ikäistä Iida-vauvaa ja nelivuotiasta Anna-tyttöä. 7-vuotias Onni on päivät aamupäivät eskarissa. Syksyllä Onni aloittaa koulun. Tällä kertaa kotona oleminen on ollut oikeastaan aika mukavaa. Olen pyrkinyt suunnittelemaan joka viikolle jotakin kivaa ohjelmaa, joten jumiudu kotiin neljän seinän sisälle. Kahtena päivänä viikossa Anna on päiväkodissa. Silloin käyn Iidan kanssa moikkaamassa vauvakavereita tai shoppailemassa kaupungilla / kirpputoreilla. Tai joskus nautin hiljaisuudesta kotona. Tai olen tosi tehokas ja siivoan Iidan nukkuessa.
Jokavuotinen painajaiseni on kesäloma. Kuulostaa hullulta, mut näin se vaan on... Miksi valitsin ammatin, jossa on 10 viikkoa kesälomaa? En todellakaan tiedä. Lomailu yksin lasten kanssa ei nimittäin ole niin yksinkertaista, kuin miltä se kuulostaa. Ei ole eskaria, ei kerhoja, ei harrastuksia, ei mitään kiinteää ohjelmaa.. Koska olen hieman melankoliaan taipuvainen, tuppaan masentumaan kesäaikaan. Niinpä olen pyrkinyt suunnittelemaan kesälle ohjelmaa mahdollisimman paljon etukäteen. Onni futiskouluun kesäkuun ajaksi (joka aamu klo 9.30-11), Anna uimakouluun ja itse hankin kuntosalikortin ja jalkapalloharjoituksia sopivassa määrin. Taivaan kiitos mieheni on lomalla 4 viikkoa. Kahden aikuisen voimin lomailu on oikein mukavaa. Mökkeillään ja reissataan niin paljon kuin jaksetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.